lauantai 25. maaliskuuta 2017

Miksi harvinaiset on minun juttuni

Suoraan sanottuna olen jo pidemmän aikaa pohtinut, miksi virtuaaliharrastusta koskien suorastaan välttelen suomenhevosia (joo, vaikka minulla suokkitalli onkin...), ja kasvatan mieluummin niitä vinkuintian kieroselkäisiä kaljupääponeja. Viimein tajusin miksi noin yleinen ja rikas rotu ei minua kovinkaan sytytä. Harrastajia suokkien parissa on yksinkertaisesti ihan liikaa.

Virtuaalihevoset on pikkuhiljaa kuoleva harrastus, ja perinteiset pikseliponit ovat tuntuneet salakavalasti siirtyneen esimerkiksi Instagramiin. Harrastajia löytyy kuitenkin yhä mukava määrä, ja joka lähtöön on jotakin: niin tallia, hevosrotua kuin painotuslajiakin. Vaikka harrastajat tuntuvatkin valittavan sitä porukan vähyyttä, minua tämä ei hetkauta. Mutta hei, olenhan introvertti enkä edes netissä nimimerkin takana osaa olla mikään sosiaalisesti lahjakas tapaus saatika nauttia jatkuvasta kanssakäymisestä muiden harrastajien kanssa. Tekstin ei ole tarkoitus olla muita harrastajia haukkuva, vaan vähän pohjustusta siihen miksi en nauti yleisten rotujen kasvattamisesta yhtä paljon kuin harvinaisten kanssa puuhastelusta.

Kun olen ostamassa suomenhevosta, tulee ostotopaan kahdenkymmenen eri kasvattajan myyntihevosehdokkaat, joista pitäisi valikoida itselleen sopivat. Harvinaisia ostaessa vastauksia tulee ehkä viisi, riippuen rodusta. Viimeisimpään tennesseenwalkereiden ostotopaani tuli vain kaksi vastausta: nämä kahdelta pidemmän linjan kasvattajalta. Muilla kun on lähinnä vaan yksittäisiä rodun edustajia, joilla on itselleni jo liian käytetyt suvut. Silti minusta oli kivempaa shoppailla walkereita: niiden suvut oli minulle tuttuja, ja kasvattajat sellaisia joiden hevoset ennestään tiesin (Ionicista ostamani walkerin kanssa tosin piti pyytää kasvattajalta apua kun en minä niin monipuolisista ja kivoista suvuista osannut itselleni sopivaa yhdistelmää valita). Suokkipiireissä olen ihan pihalla, en tiedä suvuista mitään ja harrastajat ovat lähinnä samaa harmaata massaa  minulle. Tähän syy yksinkertaisesti se, että suokkikasvattajia vaan on niin paljon.

Jos minun pitäisi nimetä kymmenen suokkikasvattajaa, ei päähäni tulisi kuin ehkä pari hassua nimeä. Kyllähän nämä ihmiset pyörivät foorumeilla ja ovat jatkuvasti suoraan edessäni, mutta en minä vaan muista heitä kaikkia. Kun minun taas pitäisi nimetä kymmenen harvinaisten kasvattajaa, tietäisin heti kaikki kymmenen nimimerkkiä, näiden tallien nimet ja niiden kasvatusrodut lähes tarkalleen. Harvinaisten piireissä toiminta on niin hiljaista ja rauhallista, ja muihin kasvattajiin on helpompi tutustua kun sitä porukkaa ei ole liiaksi asti. Ei sillä, ettäkö epäsosiaalisena ihmisenä kauheasti muihin tutustuisin, mutta esimerkiksi yhteistyö on helpompaa harvinaisten kasvattajien kanssa, kun niissä piireissä ei pidetä kiirettä, hevosilla kisataan jos kisataan ja arvostetuimpia toimintoja on hevosten suvun jatkaminen joka minusta on mielekkäintä koko virtuaaliharrastuksessa. Ja mikä parasta, kasvattajat eivät höngi niskaan jos sivuilla ei tapahdu mitään, mutta ovat kuitenkin iloisia jos kasvattien kuulumisia heille silloin tällöin päivittelee.

Ettei tämä teksti nyt menisi vain suokeista marisemiseen, on sama kasvattajien paljous ja oma stressitasoni nousu huomattavissa myös puoliveripiireissä liikkuessa. Tämä ei kuitenkaan niin pahasti kun esimerkiksi eri puoliverikantakirjoihin lajittelu levittää jo vähän harrastajia talleineen ympäriinsä. Helpompi muistaa erikseen kwpn- ja holsteintallit kuin sekalaisia puokkeja kasvattavat tallit. Harmillista mutta totta.

Kaikesta huolimatta nautin virtuaaliharrastuksesta täysin siemauksin, mutta esimerkiksi tuuliviirimäisestä kiinnostuksestani johtuen harvinaiset hevoset tuntuvat kaikista turvallisimmalta. Nytkin Hazardin sivujensiirron aikaan en oikeastaan edes välitä, vaikka hevosten sivut ovat ihan retuperällä, osalle kasvattajista ei ole ilmoitettu uusia sivuja ja niin edelleen. Suokki- ja puokkitallieni kanssa stressaan nyt jatkuvaan milloin kasvattajat ottavat hevosensa takaisin kun niiden sivuilla ei tapahdu mitään, ja en ole oikein noista niidenkään sivumuutoksista saanut ilmoiteltua kuin muutamille kasvattajille. Ja stressin allahan en tästä harrastuksesta oikein nauti. Siksi olenkin nyt nyhrännyt viime ajat vain Hazardin kanssa.