torstai 24. syyskuuta 2020

Miten näitä hevosia oikein kertyykään...

Laitoin juuri myyntiin noin 50 kappaletta puoliverisiä. Aamulla otin jo listasta pois kymmenkunta yksilöä, ajattelin jos laitan ne myöhemmin listan jatkoksi. Sitten pitäisi karsia vielä vähän lisää, kuopata omia kasvatteja jotka eivät saa kotia ja joita en itse tarvitse. Sitten pitäisi ottaa yhteyttä pariinkymmeneen eri kasvattajaan, kysyä haluaako ottaa kasvattinsa takaisin, heitänkö kuoppaan vai myynkö eteenpäin vai mitä. Suoraan myyntikelpoisia hevosia olisi ollut tosiaan paljon enemmänkin, mutta en vain jaksanut kirjoittaa niiden tietoja ylös ja linkkailla tuonne myyntilistaan, tarkoituksena kun oli saada nyt äkkiä tänään tuo myynti pystyyn, ja katsella sitten myöhemmin uudelleen mitkä hevoset minä nyt oikeasti haluan pitää.

Joskus minulla tosiaan oli ihan mahdottoman paljon aikaa ja jaksamista nimenomaan puoliveristen kasvattamiseen, niillä kisaamiseen, tarinointiin ja kaikenlaisten meriittien metsästykseen. Niitä kertyi ehkä kaksi- kolmesataa kappaletta ja lopulta kyllästyin. Aloin panostaa yhä enemmän harvinaisiin hevosiin, niihin kun ei tarvinnut panostaa niin paljon yksilötasolla, jotta ne kelpasivat jalostukseen. Jalostushan tässä harrastuksessa on omasta mielestäni kivointa: kaikki perinnöllisyysasiat niin ulkonäön, luonteen sun muun suhteen on jotenkin niin kiehtovaa. Jos puoliveristen kanssa olisi sosiaalisesti hyväksyttävää vain jalostaa, ilman mitään kisailuja taikka meriittienkalastelua, niin varmasti jaksaisin harrastaa enemmänkin niiden parissa. Mutta kun ei, tästä syystä kiinnostukseni esimerkiksi suomenhevosiin on ollut aina lähes nollissa. Kyllähän minun kasvatit on kaupaksi mennyt, mutta sitä kun katsoo mitä meriittihirviöitä virtuaalimaailman suomenhevoset ovat, niin en tahdo kilpailla siinä sarjassa (no, eihän tämän harrastuksen tarvitse mikään kilpailu olla, mutta mieluummin sitä harrastaa ihan miten huvittaa, ja harvinaisten piireissä kukaan ei katso pahalla vaikka tyyli olisi millainen ja hevosia seisottaisi vuositolkulla tallissa ilman minkäänlaisia tavoitteita).

Kunhan olen hävittänyt sen 90% omista puoliverisistäni, joko myymällä tai kuoppaamalla ajan myötä, niin lupaan itselleni että pidän niiden kannan minimissä. Jos tekee mieli hamstrata hevosia, niin mieluummin harvinaisia. Harrastusvuosieni aikana olen oppinut mikä on minulle se oikea tyyli, ja kertookin paljon että puokkitalleja minulla on ollut varmaan kymmenkunta kappaletta joista kaikki on ennemmin tai myöhemmin lopettanut, mutta Hazard on ja pysyy, tällä hetkellä ollaan oltu elossa 6 ja puoli vuotta, mikä on itselleni ennätys. Mikään muu tallini ei ole ollut niin pitkäikäinen kuin Hazard.

Puoliveristen hävityksen jälkeen tulee ikävä kyllä suomenhevoset. Jos saan pidettyä maksimissaan 20 puoliveristä, saman verran suomenhevosia ja sitten tuhottoman määrän harvinaisia, niin olen tyytyväinen aikaansaannokseeni. Harvinaisissakin olisi jo kuopattavaa materiaalia melkoisesti, mutta niiden kanssa en ole koskaan ottanut stressiä. Pelottaa ajatellakin jos joskus muutankin mieleni ja päätän lopettaa Hazardin toiminnan ja myydä hevoset. Siinä olisikin sellainen urakka että ihan hirvittää... Se tuskin kuitenkaan tulee tapahtumaan, ainakaan jos en sitten jossain välissä päätä lopettaa koko harrastusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti